perjantai 18. toukokuuta 2018

Millaisia uutisia työelämästä saa kertoa?


Väitöskirjatutkimuksessani tarkastelen työssä jatkamista ja eläkkeelle siirtymistä ikääntyneiden työntekijöiden näkökulmasta. Aineistonani on suomalaisten yli viisikymppisten naisten ja miesten kokemuskerrontaa. Tutkimuksen näkökulma on sopimuksellisuudessa, joka ei liity vain työelämään, vaan ulottuu laajemmin yksilön kaikille elämänalueille. Olen parhaillaan kirjoittamassa tutkimuksen yhteenvetoa ja loppupohdintoja, ja mietin sanavalintojani kieli keskellä suuta. Miksikö? No, minäpä kerron.

Tutkimukseni voi paikantaa ikä- ja elämänkulkututkimuksen sekä työelämätutkimuksen leikkauskohtaan, mikä tarkoittaa sitä, että olen kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, mitä ja miten em. tutkimusalueilla tutkimusaiheestani on aiemmin lausuttu. Vaikka ikääntymisen tutkimukseen liittyy keskustelua mm. siitä, onko sallittua puhua vanhasta tai vanhuudesta, en kuitenkaan koe sen taholta samanlaista painetta kuin työelämätutkimuksen piirissä viime vuosina noussut keskustelu minussa on herättänyt. Keskustelussa näet soimataan sitä, että työelämässä nostetaan liian usein esiin vain kielteisiä ilmiöitä ja vaietaan työelämän hyvistä puolista. Koska työelämän kurjistumisesta kertovat uutiset keräävät huomiota julkisuudessa, siihen kuulemma sorrutaan liian helposti. Tämä taas vaikuttaa ihmisten asenteisiin työelämässä, ja noidankehä on valmis: Koska työelämän väitetään olevan kurjaa, niin sellaisena se sitten koetaan, ja sellaisena siitä myös herkästi puhutaan. No jaa, emme kai me ihmiset niin yksinkertaisia ohjattavia sentään ole…

Tutkimukseni ei kerro absoluuttista totuutta työelämän tilasta (kuten eivät muutkaan tutkimukset), mutta se tarjoaa yksittäiseen tutkimusaineistoon perustuvan näkemyksen siitä, miten monimutkaisesta ilmiöstä työurien jatkamisessa on kyse. Tutkimus havainnollistaa sitä, että suunnitelmat ja päätökset työssä jatkamisesta eivät tapahdu umpiossa, irrallaan kaikesta muusta elämästä. Pikemminkin työssä jatkamista ja eläkkeelle siirtymistä koskevat pohdinnat ja ratkaisut paikantuvat kaiken arjen keskelle. Arki on välillä ihanaa ja turvallista, mutta joskus siihen sisältyy myös pettymyksiä ja näköalattomuutta. Samat arjen kokemukset löytyvät myös ikääntyneiden työntekijöiden työelämäkerronnasta, enkä näe tehtäväkseni vaieta niistä. Kielteiset kokemukset ovat myönteisten kokemusten rinnalla yhtä olennaisia syitä työssä jatkamiselle tai eläkkeelle siirtymiselle, joten koen, että niistä on lupa lausua ääneen ilman, että tulee tuomituksi työelämän huonontumisdiskurssin edustajana. Vai mitä mieltä olette?

Se, että vaikeista, kurjista tai ikävistä asioista vaietaan, ei lopeta niiden olemassaoloa. Kurjuus ei vaikenemalla tai sanoin pyörtämällä unohdu tai poistu sitä sietämään joutuvien ihmisten arjesta. Vaikka housunpuntit tutisten vielä äsken mietin ilmaisujani, jääköön sellainen nyt taakse. Onhan minulla informanttieni suoma lupa sanoa se, mikä ansaitsee tulla sanotuksi – miellyttää se lukijoita tai ei.

3 kommenttia:

  1. Uteliaimmille tiedoksi, että väitöskirja on loppusuoralla...

    VastaaPoista
  2. Hyvä Katri! Työelämän kehittäminen vaatii väistämättä myös vaikeiden asioiden esille nostamista, vaikka viestintuojan rooli ei useinkaan ole kiitollinen..
    Toivottavasti kulttuuri kuitenkin kehittyy avoimemmaksi tällaisten tutkimusten myötä.

    VastaaPoista
  3. NYkyään vaadittu pinnallinen positiivisuus ei ole mielestäni ole syvällistä positiivisuutta, joka rakentaisi mitään. Kielteisiä asioita ei saa vaieta kuoliaaksi. VAin tuomalla niitä esin, voidaan saada aikaan jotain parempaa.

    Löysin blogisi, kun etsin tiedotetta väitöksestäsi. Onnea väitöksen johdosta. Hieno, kiinnostava ja tärkeä aihe!

    VastaaPoista